lauantai 20. elokuuta 2016

Tehdäänkö hävikkiruoasta businesta?

Olen itsekin useasti käynyt leipäjonossa ja välillä yllättynyt siitä, että hävikkiruokaa toisinaan on hyvin paljon, että sitä on tuntunut jäävän vielä leipäjonon jälkeenkin yli. Se on tottakai hyvä, että ruokaa on kaikille, mutta yhtenä päivänä mietin, että eikö se olisi tehtaillekin ekologisempaa ja taloudellisempaa, ettei varsinkaan tietyt linjat puskisi samalla sykkeellä tuotteita ulos, jos ne eivät kerran mene kaupaksi.

Nyt sitten on paljon puhuttu tai ollut otsikoissa nämä hävikkiruokaa hyödyntävät ravintolat ja oliko yksi oikea kauppakin, joka myy (tai miten sen muotoilee) hävikkiruokaa eteenpäin. Sitä en tiedä tai osaa sanoa, että miten tällainen ideologia toimii nyt kun on kyse hävikkiruoasta, mutta jos kaupankäynnistä jotain ymmärrän, niin ostetaan halvalla ja myydään kalliilla. Voi olla, että nämä ravintolat ja mahdolliset kaupat saa raaka-aineet tai elintarvikkeet ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan, mutta sitten se kuten jo aiemmin totesin, niin ne myydään "kalliilla" pois.

Miksi sitten olen tästä huolissani? Sehän on hyvä asia, ettei hävikkiruokaa syntyisi tai että kaikki ruoka tulisi käytettyä, eikä se päätyisi kaatopaikalle? Olen huolissani tästä sen takia, koska olen itsekin nähnyt leipäjonoja ja osa ihmisistä on todella vähävaraisia, että he ovat ikään kuin riippuvaisia niistä ja elää niillä. Miten heille käy sitten, jos kaikki hävikkiruoka siirtyy tällaisiin ravintoloihin tai kauppoihin. Ruoat, jotka he ovat aiemmin saaneet ilmaiseksi, niin mitä sitten tai miten käy sitten kun niille lätkäistäänkin 2 euron hintalappu? Onko kaikilla varaa siihen?

En pidä tällaisia ravintoloita tai kauppoja pahana asiana, en ollenkaan, mutta olen sitä mieltä ettei ne saa vaikuttaa leipäjonoihin tai niiden toimintaan. Hallitus on varmasti iloinen siitä, jos leipäjonojen pituudet lyhenevät, mutta jos kolikon kääntöpuolena on se, että osa ihmisistä jää kokonaan ilman ruokaa, jos ei ole varaa maksaa edes sitä (tässä tapauksessa fiktiivistä) 2 euroa ruoasta, niin se on minusta väärin.


torstai 18. elokuuta 2016

Työkokeilijalla ei ole varaa sairastaa

Tämä on asia, joka on ajankohtainen ja jota olen miettinyt juuri sen ajankohtaisuuden vuoksi. Voi olla, että otsikon väittämä koskettaa myös ihmisiä, jotka ovat mukana kuntouttavassa työtoiminnassa.

Jos ajatellaan tilannetta, että olet aloittanut työkokeilun työpaikalla, jossa vaaditaan sairaanhoitajan tai lääkärintodistusta jo 1. päivältä, kun olet sairastunut tai kun sairastut. Työkokeilijat eivät välttämättä voi tai eivät saa käydä työterveyslääkärillä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää julkinen terveydenhuolto ja äkillisissä tai akuuteissa tapauksissa se on sitten päivystys, että saat sitä kautta sitten sairaanhoitajan tai lääkärintodistuksen. Tämä todistus ei tietenkään ole ilmainen, että se maksaa arviolta 10-20 euroa. Sitten jos ajatellaan, että olet saanut 2-4 päivän sairasloman, niin epäilen ettei Kela maksa näiltä päiviltä ylläpitokorvausta ollenkaan, koska olet kotona sairaana, etkä työkokeilussa. Jos tämä asia menee näin kuten olen ajatellut, niin silloin tällainen pienikin sairasloma voi siis tehdä suurenkin loven työkokeilijan kuukausituloihin, jotka jo lähtökohtaisesti ovat pienet.

Kun moni ihminen on sitä mieltä, että työkokeilun voi rinnastaa orjatyöhön, niin tämä vaan puoltaa sitä, jos ei tavallaan ole varaa sairastaa, eikä asiassa tulla yhtään vastaan, niin pahimmassa tapauksessa nämä työkokeilijat menevät kipeänä töihin, koska pelkäävät menettävänsä 9 euron ylläpitokorvauksen, eivätkä halua maksaa päivystyskäyntejä, jotka minusta saisivat olla ilmaisia näille työkokeilijoille, koska ei edes tuo 9 euron ylläpitokorvaus riitä kattamaan sitä päivystyskäyntiä.