lauantai 10. lokakuuta 2015
Ajatus luottotiedoista ja niiden menettämisestä ja kuinka se vaikeuttaa elämää
Hetken aikaa mietin, niin olen edelleen sitä mieltä että parhaat ideat
syntyvät öisin, tämäkin tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Suomessa
kun on nyt vallallaan vaihe, missä köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu,
eikä valoa tunnelin päässä näy, pikemminkin päinvastoin. Nyt suuri osa
suomalaisista on jo maksuvaikeuksista ja on otettu
haista-paska-pika-vippejä, että on saatu maksettua edelliset pois, siinä
vaiheessa olet yleensä jo aika syvällä kuopassa, josta ei niin vaan nousta ja olet suuressa vaarassa, että luottotiedot
lähtevät seuraavaksi. Sääntö-suomi innostuisi tästä ideasta varmaan
niin, että housut repeäisi ja kukkahatut olisivat astelleet jo
barrikaadeille, mutta idea menee jotenkin niin, vähän samaan tapaan kuin
vakuutusyhtiöt, eli ideana on antaa tällainen sijais-luottotieto,
pientä proviikkaa vastaan. Ajatellaan nyt, että meidän Matti täällä
Turussa on juuri kokenut konkurssin, koska heikoimmat puukengät eivät
enää myyneetkään, koska Hollantilaiset sijoittavat nykyään enemmän
tulppaaneihin, no. Matti koki konkurssin ja sen yhteydessä lähti luottotiedot.
Matti kipittää TE-toimistolle, josta sanotaan, että meillä olisi
Uudessa-Kaupungissa töitä tarjolla Valmetin tehtaalla. Matti tuumii,
niin, mutta se tarvitsee oman auton käyttöä, että sinne pääsee. Matti
ostaa auton, mutta ei saa autoon vakuutusta, koska vakuutuksen ottaminen
vaatii luottotietoja. Esimerkiksi tässä kohtaa sijais-luottotiedot
astuisivat kuvioihin, yritys ottaa vakuutuksen Matille, ns. omiin
nimiin, josta Matti maksaa sitten pientä provikkaa yritykselle. Olihan
tämä vähän kaukaa haettua, mutta ajatus tärkein. Asiakkaista ei tällä
menolla olisi yrityksellä ainakaan pulaa. Välillä tämä nokkeluuteni
yllättää minutkin ja jos tästä joku nyt saa päähänsä perustaa ko.
firman, niin siitä vaan, minulle siitä ei tarvitse proviikkaa maksaa,
olisin varmaan itsekin sen asiakkaana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)