lauantai 10. lokakuuta 2015

Ajatus luottotiedoista ja niiden menettämisestä ja kuinka se vaikeuttaa elämää

Hetken aikaa mietin, niin olen edelleen sitä mieltä että parhaat ideat syntyvät öisin, tämäkin tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Suomessa kun on nyt vallallaan vaihe, missä köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu, eikä valoa tunnelin päässä näy, pikemminkin päinvastoin. Nyt suuri osa suomalaisista on jo maksuvaikeuksista ja on otettu haista-paska-pika-vippejä, että on saatu maksettua edelliset pois, siinä vaiheessa olet yleensä jo aika syvällä kuopassa, josta ei niin vaan nousta ja olet suuressa vaarassa, että luottotiedot lähtevät seuraavaksi. Sääntö-suomi innostuisi tästä ideasta varmaan niin, että housut repeäisi ja kukkahatut olisivat astelleet jo barrikaadeille, mutta idea menee jotenkin niin, vähän samaan tapaan kuin vakuutusyhtiöt, eli ideana on antaa tällainen sijais-luottotieto, pientä proviikkaa vastaan. Ajatellaan nyt, että meidän Matti täällä Turussa on juuri kokenut konkurssin, koska heikoimmat puukengät eivät enää myyneetkään, koska Hollantilaiset sijoittavat nykyään enemmän tulppaaneihin, no. Matti koki konkurssin ja sen yhteydessä lähti luottotiedot. Matti kipittää TE-toimistolle, josta sanotaan, että meillä olisi Uudessa-Kaupungissa töitä tarjolla Valmetin tehtaalla. Matti tuumii, niin, mutta se tarvitsee oman auton käyttöä, että sinne pääsee. Matti ostaa auton, mutta ei saa autoon vakuutusta, koska vakuutuksen ottaminen vaatii luottotietoja. Esimerkiksi tässä kohtaa sijais-luottotiedot astuisivat kuvioihin, yritys ottaa vakuutuksen Matille, ns. omiin nimiin, josta Matti maksaa sitten pientä provikkaa yritykselle. Olihan tämä vähän kaukaa haettua, mutta ajatus tärkein. Asiakkaista ei tällä menolla olisi yrityksellä ainakaan pulaa. Välillä tämä nokkeluuteni yllättää minutkin ja jos tästä joku nyt saa päähänsä perustaa ko. firman, niin siitä vaan, minulle siitä ei tarvitse proviikkaa maksaa, olisin varmaan itsekin sen asiakkaana.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Pohdintoja eduskunnasta, sen tarpeellisuudesta ja mahdollisista muutoksista

Kävin tätä asiaa miettimään jo kesällä, mutta en ole saanut sitä mielestäni ulos, vaan säännöllisin väliajoin olen pysähtynyt asiaa miettimään. Tämä kesä ja alku syksy on ollut sanotaan, että mielenkiintoista aikaa.

Mielestäni nykyinen eduskunta on hyvä ja tarpeellinen sellaisenaan, mutta asia jota en täysin ymmärrä on se, että miksi eduskunnalla täytyy olla jäseniä, eli kansanedustajia noin 200 kappaletta? Suomi on kuitenkin aika pieni maa, niin minusta tuosta 200: sta kansanedustajasta voisi leikata noin puolet ja yleensä, kansanedustajat äänestetään eduskuntaan, niin ottaisin tähän jonkinlaisen kriteerin myös koulutukselle, että kansanedustaja olisi myös pätevä niihin tehtäviin, johon hänet valitaan. Tämä sama koulutuskriteeri olisi myös silloin olemassa, kun ministereitä valitaan ja tarvittaessa minusta heille voisi myös järjestää koulutusta, työtehtäviin liittyen, että he ymmärtäisivät ja osaisivat toimia sillä tapaa, kuin heiltä odotetaan.

Tänä syksynä on paljon puhuttu pakolaisista, maahanmuutosta ja hallituksen leikkauksista, niin mainitsin jo, että kansanedustajien määrästä voisi leikata noin puolet, koska minulla on ainakin sellainen tunne, ettei kaikki kansanedustajat tee heille osoitettuja tehtäviä tai töitä. Siinä mielessä tämä ei tietenkään olisi mikään suuri säästö, mutta minusta se olisi kuitenkin jollain tapaa oikeutettu, koska aiemmin tänä syksynä on puhuttu pakolaisista ja maahanmuuttajista elintasosurffareina, niin jos kansanedustaja tai -edustajat eivät tee heille kuuluvia tehtäviä ja nauttivat noin 5 000 euron kuukausituloista, niin minusta he ovat suurempia elintasosurffareita.

Samalla tapaa leikkaisin eduskunnan jäsenien, eli kansanedustajien etuuksia, bonuksia ja/tai muita palkkioita ja varmasti yksi tärkeimmistä pointeista on se, että kaikki leikkaukset joita hallitus suunnittelee koskee yhtälailla heitä, kun normaaleja kansalaisia. Minusta heidän tulisi näyttää esimerkkiä ja olla yhtälailla kaikissa talkoissa mukana, koska ihmisiä hekin vain ovat.

Edellä päästiin jo kansanedustajien palkkoihin kiinni, niin vaikka kansanedustajat ovat tärkeitä ja he ovat luottamustehtävissä, niin silti heidän palkkansa on minusta suuri, siihen nähden, että useimmat tuntemistani henkilöistä tulee toimeen 1 000 - 2 500 euron kuukausituloilla ja kaikki eivät tienaa edes tuota 1 000 euroa kuukaudessa. Minusta kansanedustajatkaan eivät ole mitään jumalia, että heitä pitäisi lahjoa ja palvoa, eli ihan hyvin he voisivat tulla myös vastaan palkanalennuksilla ja tämä koskee minusta myös muita yritysjohtajia. Tietysti se, että jos palkkoja paljon alennetaan, niin sitten rahaa on vähemmän liikkeellä, mutta minusta toisaalta sekin on parempi vaihtoehto kuin se, että verot maksetaan ulkomaille tai kikkaillaan muuten verojen kanssa.

Minkälainen olisi sitten minun eduskuntani?

Minun eduskuntani olisi sellainen, jossa jäseniä olisi maksimissaan 100 kappaletta ja jossa jäsenet valittaisiin puoliksi kansanäänestyksen ja puoliksi koulutuksen avulla, varmistaen sen, että he olisivat päteviä tehtävissään. Lisäksi luopuisin kokonaan tästä hallitus- ja oppositio-asetelmasta, niin että päätökset tehtäisiin yhdessä niin, että siellä olisi kaikkien puolueiden edustajia ja päätöksien tueksi ottaisin vielä käyttöön suoran demokratian, että myös kansalaisilla olisi pienimuotoinen, näennäinen, mahdollisuus osallistua päätöksen tekoon. Haen suoralla demokratialla sitä, että kaikki suomen kansalaiset ovat sitten tehtyjen päätöksien takana.

Tässä ajatukseni päällisin puolin ja varmasti palaan vielä tähän aiheeseen, koska minulla jäi sellainen tunne, että jonkin asian unohdin. Näin loppuun sanoisin, että oli talkoot, kuin talkoot, niin suotavaa olisi, että kaikki niihin osallistuvat ja kantavat niistä vastuunsa.






Suomen talouden ja -viennin sudenkuopat ja pullonkaulat

Talous ei ole omia vahvuus- tai mukavuusalueita, koska omakin talous on täysin retuperällä, mutta eilinen uutinen siitä että Nanso Group Oy aloittaa yt-neuvottelut, sai minut ajattelemaan Suomen taloutta ja -vientiä. Mitä asialle voisi tehdä?

Ensimmäinen ajatus liittyy teollisuuteen, sellaiseen suureen, mega-luokan teollisuuteen, jossa joko valmistetaan todella suuria juttuja tai vähän pienempiä. Tarvitseeko Suomi sitten teollisuutta? Mielestäni ei, mutta mm. laiva- ja metsäteollisuus on Ok. Toki, jos teollisuutta Suomessa haluaa harjoittaa, niin hyvä niin, mutta ei sillä kuuhun nousta. Toki olen kuullut huhuja mm. laivateollisuudesta, ettei sielläkään juuri virheille ole varaa, laatukriteerit ovat vedetty tiukoille ja palkat minimiin, jolloin suuret herrat ja sijoittajat pääsevät hyvin osingoille. Miksi Suomi ei sitten tarvitse suurta teollisuutta, annan sille kolme syytä. Sijainti, yhteydet ja se, että teollisuutta harjoitetaan halvemmalla muualla. Lisäksi oli vielä jokin syy, mutta se unohtui. Eikun, muistin. Tilapäisesti antarktiset olosuhteet.

Toinen ajatus liittyy siihen, että meillä Suomessa on ollut sellainen 'myytti', että meillä olisi aina yksi suuri yritys, joka kannattalee meitä veden pinnalla. Tässä viittaan Nokiaan, mutta kuinka sitten kävikään. Tämäkään ei minusta väärin ole, sillä onhan meillä ollut 'tähdenlentoja' kuten SuperCell, mutta sittemmin, minusta tämäkin joko fuusioitui tai myytiin ulkomaille. Korjata saa vapaasti, jos olen väärässä. Nyt kun puhutaan ylipäätään suomalaista IT-skenestä, niin osaajia meiltä löytyy ja alan yrityksiäkin vielä, mutta ihmettelen tosiaan tuota myynti- ja fuusioitumisvimmaa, joka on meneillään. Eikö olisi parempi pysyä itsenäisenä, suomalaisena yrityksenä? Ja minusta Suomen tulisi luopua verkkovakoilu ja -urkinta ajatuksestaan, sillä Suomesta ehdittiin jo hetken aikaa puhua verkon turvasatamana ja palvelinkeskusmaana ja että yrityksiä olisi kiinnostuneita tulemaan suomeen, mutta veikkaan jos täällä aletaan vakoilla ja urkkia yrityksiä 24/7, kovin monikaan yritys ei halua tulla enää Suomeen.

Kolmas ajatus liittyy sitten työttömyyteen, jos meillä on tällä hetkellä noin 200 000 työtöntä, niin miten he pääsisivät työelämään kiinni ja harjoittamaan ammattia. Sanotaan, että tätä ajatusta en ole vielä ajatellut niin pitkälle, mutta hetken kuitenkin. Tämä ajatus koskee lähinnä niitä työttömiä ihmisiä, jotka ovat luovia, käteviä käsistään ja tekevät tavallaan uniikkeja tuotteita, joita ei jokaisella naapurilla ole. Voivat he toki tuottaa sarjatuotantoakin. Suomessa toimii lukuisia osuuskuntia kuten eezy ja ukko, jolloin yksityinenkin ihminen voi harjoittaa ammattia, koska verotuksen ja muut paperiasiat hoitaa osuuskunta. Ideani ei jää pelkästään tähän osuuskuntaan vaan koska vähän IT-alan ihmisiä itsekin olen, niin tarkoituksena olisi perustaa verkkokauppa, jonka tähtäimenä on koti- ja ulkomaan markkkinat. Valmiita verkkokauppasovelluksia on lukuisia, mutta ajatuksena on sovittaa ne kunkin ammatinharjoittajan vaatimuksia koskevaksi. Sanotaan vaikka niin, että meillä on puuseppä, joka tekee uniikkeja pöytiä asiakkailleen, niin sovelluksessa asiakas voisi muokata tuotettaan haluamamakseen, millaiset jalat hän haluaa, värin, puunlaadun, mitä puusta nyt ikinä keksiikään, kaiverrukset. Tietysti tätä ajatusta voi jo olemassa olevat yrityksetkin soveltaa.

Vaikka me suomalaiset olemme digi-kansaa, niin silti emme osaa hyödyntää sen kaikkia mahdollisuuksia. Kaikilla ei ole osaamista, kaikkia se ei taas kiinnosta. Tämä pitäisi saada korjattua, koska luin hiljattain helsingin sanomien artikkelin koskien suomalaista verkkokauppaa tai kaupankäyntiä, niin siitä paljastui että "Suomalainen verkkokauppa myy keskimäärin kolmeen maahan, kun tanskalaisella asiakkaita on 11 maasta.". Sehän olisi hirveä lisä, jos saataisi myynti ulottumaan esimerkiksi 6-8 maahan, pienellä markkinoinnilla, puskaradioinnilla ja hakukoneoptimoinnilla myynti saattaisi lisääntyä entisestään. Luin myös aiemmin, että suomalaisessa verkkokaupassa ja sen käynnissä on ollut ongelmana Posti. En tiedä onko Posti edelleen ongelmana, mutta eikö meillä ole muitakin tapoja lähettää ja vastaanottaa paketteja, jos Posti itsessään tekee asiasta vaikeaa tai kallista? Jos taas kokee maksuliikenteen ongelmana, niin siihenkin on olemassa jo hyvin monipuolinen ja turvallinen palvelu tai valuutta, tämä on Bitcoin.

Tässä taas vähän ajatuksia, jotka olivat liian pitkiä yhteen tilapäivitykseen. Kyllä me tästä vielä nousemme, meidän tulee vaan ajatella, innovoida, kehittää, puhaltaa yhteen hiileen ja jos muu ei auta, niin sitten mennään sillä suomalaisella sisulla. Osaamista suomesta löytyy monelta eri osa-alueelta, eri ammateista, meidän tulisi unohtaa se omaan napaan tuijottelu ja auttaa kanssakulkijoita pyyteettömästi tai pientä korvausta vastaan. Sitten kun asiat alkavat taas rullaamaan, niin tuota korvausta voi toki nostaa.

Työaikojen korottaminen -- Tarvitaanko sitä, auttaako se mitään?

Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon työaikojen korottamisesta ja se on saanut mm. kansalaisten tuen taakseen, mutta tarvitaanko sitä, auttaako se mitään? Olen viikonloppuna mietiskellyt asiaa ja päätynyt siihen tulokseen, ettei se ole minun mielestä kovin järkevää. Minusta korotuksen tuottama hyöty on aika minimaalinen, eli se olisi lähellä ± 0. Tietysti puolituntia päivässä ei ole paljoa, mutta ehtiikö siinä ajassa tekemään juuri mitään? Joillekin se puolituntia voi olla toki jollain tapaa ratkaiseva.

Mitä tekisin työaikojen korottamisen sijaan? Ensimmäiseksi vähentäisin byrokratiaa, koska tällä hetkellä niin yrittäjät kuin työttömät työnhakijat kärsivät hitaista byrokratian rattaista, joka ei minusta suoranaisesti auta asioita ja koska byrokratian määrä on niin suuri, asioiden käsittelyajat suurenevat. Uskon, että on mahdollista tehdä asiat vähemmällä työ- ja paperimäärällä, helpottaen ja nopeuttaen myös päätöksentekoa.

Mitä yrittäjiin ja yrittäjyyteen tulee, niin minusta olisi tärkeää että heitä tuettaisiin, eikä rankaistaisi. Yrittäjien elämästä on tehty todella hankalaa, miltei mahdotonta, tämän byrokratiaviidakon keskellä. Minusta heitä, ainakin aloittavia yrityksiä tulisi tukea niin sanottujen 0-kuukausien varalta, ettei heidän tarvitsisi heti lopettaa toimintaansa, tietysti yritys voi aina hakea rahoitusta muualta, mutta se on aina velkaa joka tulee joskus maksaa takaisin. Jos huonosti käy, niin yrittäjältä lähtee luottotiedot, sekä saa ammoisen velkataakan niskoilleen. Miten se voi olla niin hankalaa, ettei yrittäjä voisi saada mukautuvaa/sopeutuvaa työttömyyskorvausta? Toinen asia on henkilöstön palkkaaminen, eli tätä prosessia tulisi myös nopeuttaa ja helpottaa, helpottaa siinä määrin ettei yrittäjä joudu maksamaan työntekijälleen kolminkertaista summaa siitä, mitä työntekijä saa palkkaa.

Tästä päästään takaisin työaikojen korottamiseen ja edellä mainittuun byrokratiaviidakkoon. Jos Suomessa on tällä hetkellä noin 300 000-400 000 työtöntä, niin varmasti jollain aloilla voitaisiin jopa laskea työaikoja, sillä työvoimaa riittäisi joko valmiina tai uudelleenkoulutuksen kautta.

Jos ajatellaan esimerkiksi lääkäreitä ja sairaanhoitajia, jotka ovat käsitykseni mukaan aika ylityöllistettyjä, osa väsyneitä ja osa mahdollisen burnoutin partaalla, niin menisitkö itse sellaiselle lääkärille, joka on väsynyt töihinsä? Epäilen. Tässäkin suhteessa heidän työaikoja olisi hyvä vähentää, esimerkiksi lisäämällä työvoimaa ja vaihtelevuutta, niin ettei yhden lääkärin tai sairaanhoitajan tarvitsisi tehdä yli 8-10 tuntisia päiviä. Tämä saattaa olla ihan toiveajattelua?

Mitä muualla maailmassa sitten tapahtuu? Yhden artikkelin mukaan Saksassa ainakin yksi yritys laski työaikaa, työntekijöiden hyvinvointi parani ja yrityksen tuottavuus lähti nousuun. Sittemmin en muista, mitä tapahtui, voi olla että työaikojen lasku kääntyi itseään vastaan. Sitten, nämä on ihan huhupuheita joita olen kuullut aasiasta. Siellähän tehdään pitkiä työpäiviä, se kuuluu osana varmasti heidän kulttuuriin, mutta olen kuullut että jos työpäivä on esimerkiksi 16 tuntia, niin puolet ajasta he käyttävät esimerkiksi internetissä surffailuun. Jos ajatellaan tuottavuutta, niin siinä määrin se on miltei samanlainen kuin meidän työaikamme täällä Suomessa.

Lopuksi ottaisin esille vielä  nämä meidän sähköiset järjestelmät ja nämä työt ja toimistot, kuten TE-toimisto, Kela ja sosiaalitoimisto, joilla on työllistävä vaikutus. Sähköiset järjestelmämme ovat minusta vähän lasten kengissä, eli asiat joutuu usein tekemään kahteen kertaan. Ensin teet hakemuksen sähköisesti ja sitten kun hakemuksesta ei kuulu mitään, joudut tekemään sen uudelleen, perinteiseen paperimalliin. Erityisesti minua tavallaan huvittaa esimerkiksi juuri Kela ja sosiaalitoimisto. Olit sitten nuori, opiskelija, työtön tai eläkeläinen, niin heille tulee toimittaa hirmuinen määrä papereita, jotka he sitten tarkistavat ja lopuksi lottoavat tuleeko voittoa vai ei? Siinä tavallaan sekä hakija että työntekijä tekee miltei saman työn, työntekijällä on toki päätösvalta ja pätevyys siihen, miten asiassa toimitaan. Tämä on esimerkiksi malli esimerkki siitä mitä tarkoitetaan työllä, jolla on työllistävä vaikutus.

Odotan sitä, että sähköiset järjestelmät kehittyvät siihen pisteeseen, että nämä asiat voidaan hoitaa verkossa, ilman että siihen tarvitaan työntekijöitä tarkistamaan samat paperit, jotka hakija on jo tarkistanut. Tässäkin yhteydessä voisi mainita perustulon, niin se helpottaisi hirveästi asioita, ainakin nuorten, opiskelijoiden, työttömien ja hakijoiden osalta. He tekevät tällä hetkellä jo miltei päivätyötä siinä että hakevat kaikki paperit, liitteineen hakemuksiin.

Sitten jokin kaunis päivä, kun työhaastattelu koittaa ja haastattelija kysyy miten olet pitänyt yllä osaamistasi ja kuntoasi? -Siihen voi sitten vastata niin, että en ole ehtinyt, koska päivät ovat menneet papereita täytellessä ja päätöksiä odotellessa.

Tässä nyt sivallettiin montaa asiaa, kun asiat lähtivät toisille raiteille. Ei mitään, mennään näillä.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tutoriaaleja arkistojen kätköistä

Opiskeluaikana tuli tehtyä jonkin verran erilaisia tutoriaaleja, osa niistä saattaa olla jossakin verkon uumenissa, mutta ajattelin jakaa ne yhteen artikkeliin. Osa niistä ovat varmasti jo aikansa eläneitä, mutta ei sitä koskaan tiedä, jos niistä olisi joillekin apua.

365 päivän koodaushaaste

Vuodenvaihde on sellaista aikaa, kun tehdään lupauksia ja otetaan osaa erilaisiin haasteisiin. Päätin ottaa tähän siinä määrin osaa, että loin oman haasteen, jota en ole tosin kovin hyvin markkinoinut, mutta haaste on 365 päivän koodaushaaste.

Haaste ei sinänsä sido sinua mihinkään, eikä sinun tarvitse koodata koko vuotta, tarkoituksena on ainoastaan tuoda sinut lähemmäksi koodausta, ymmärtää perusasiat, ei tehdä sinusta huippukoodaria.

Yritin tehdä haasteesta mahdollisimman matalan kynnyksen haasteen, sillä useat ihmiset ovat Facebookissa, Twitterissä, Google plussassa, niin koodausympäristöihin pääsee näillä nimenomaisilla tunnuksilla, joten sinun ei tarvitse luoda omia tunnuksia niihin ja koska kyseessä on palveluita, niin voit jättää opiskelun kesken ja jatkaa sitten siitä mihin jäit. Lisäksi palvelut seuraavat edistymistäsi, tarjoaa erilaisia kunniamerkkejä ynnä muuta motivoivaa.

Täytyy myöntää, etten ole itsekään jaksanut vuoden vaihteen jälkeen paljoa koodata, mutta yritän parantaa alkuvuodesta niin, että koodaisin ainakin 2-3 tuntia päivässä, tietysti välipäiviä pitää pitää.

Mutta olet hyvin tervetullut koodaushaasteeseen mukaan. Lisätietoa löydät täältä, https://www.facebook.com/events/344458772393295 .

Suosittelen erityisesti perheen pienimmille, sanotaan 6-12 vuotiaille code.org -palvelua, siinä tutustutaan ohjelmointiin lapsille tutuilla hahmoilla.

Ei muuta kuin kääritään kaikki hihat ylös ja otetaan harppaus koodauksen maailmaan. #koodaushaaste

perjantai 23. tammikuuta 2015

Virtuaalivaluuttojen mielenkiintoinen maailma

Olen vasta viime aikoina, sanotaan noin vuoden sisään herännyt virtuaalivaluuttojen mielenkiintoiseen maailmaan. Uskon, että virtuaalivaluutat jakavat ihmisten keskuudessa mielipiteitä, toiset ovat vastaan, toiset puolella. Olin aluksi itsekin aika skeptinen sen suhteen, mutta sitten kun hyppäsin virtuaalivaluuttojen maailmaan mukaan, mieleni muuttui.

Artikkeleita joita olen lukenut virtuaalivaluutoista ja tekniikasta, jolla ne on toteutettu on mielenkiintoinen ja uskon, että tämä tekniikka tulee yleistymään lähi vuosina. Tämän hetkinen tilanne on minusta vähän ristiriitainen, useat ihmiset ovat varmasti huolissaan Bitcoinin arvon romahtamisesta, toiset taas rakentavat uusia sovelluksia, mahdollisuuksia ja toimintatapoja miten Bitcoineja voi hyödyntää. Itse en ole huolissani Bitcoinin arvon romahtamisesta, vinkkinä voisin sanoa, että nyt jos koskaan kannattaa sijoittaa Bitcoiniin, koska sen arvo on "alhaalla", sillä ei se siellä tule ikuisuutta olemaan.

Huolen aihetta tuo varmasti myös tietynlainen epävarmuus, koska on uutisoitu mm. siitä miten Mt. Gox:n Bitcoinit hävisivät kuin taivaan tuuleen. Sittemmin vuoden vaihteessa kun suomalaiset verkkopankit olivat alhaalla ja uutisoitiin, että taustalla olisi ollut Bitcoin-kiristys yritys, mutta en usko että kukaan Bitcoin-käyttäjä olisi niin hölmö, että olisi tällaiseen ryhtynyt. Foliohattua kireämmälle, sanoisin että taustalla oli joku muu, joka halusi Bitcoinien näyttävän huonolta, rikollisten touhulta. En kiistä, etteikö rikolliset olisi Bitcoineja käyttäneet, esimerkkinä Silk Roadin tapaus, mutta käydä nyt verkkopankkien kimppuun, minun korvaani kuulostaa vähän paksulta.

Oikeastaan se, mistä sain ajatuksen lähteä aiheesta kirjoittamaan on se, että viime yönä siirryin Xapo Bitcoin lompakon käyttöön. Xapo vaikuttaa sikäli mielenkiintoiselta, että se tarjoaa Bitcoin luottokorttia maksuvälineenä, tätä en silti ole vielä tilannut. Muita Bitcoin maksuvälineitä ovat esimerkiksi älypuhelimet, mutta ylpeänä Jollan omistajana, Jollalle ei ole vielä tällaista sovellusta tullut. Muutenkin mitä Jollaan tulee, niin sille ei vielä ihan kaikkia tarvittavia sovelluksia löydy. Android marketista voisi toki ladata Android sovelluksia, jotka toimivat Jollassa, mutta tähän Android kikkailuun en ole lähtenyt mukaan, sillä todennäköisesti nämä sovellukset ovat haavoittuvaisia, koska oman käsityksen mukaan Android-sovellukset ajetaan virtuaaliympäristössä, Linuxin päällä, useat jos eivät kaikki sovellukset ovat koodattu Javalla ja koska osa koodareista ovat laiskoja he käyttävät haavoittuvaa koodia. Edellä mainituista syistä sanon jyrkän EI:n Androidille, unohtamatta tietysti sitä, että Androidin takana häärii enemmän tai vähemmän Google.

Tähän väliin on hyvä todeta, koska Googlesta olen puhunut vähän huonoon sävyyn useassa artikkelissa, niin niin ironista kuinka se onkin, niin Blogger, Googlen blogialusta. :)

Takaisin virtuaalivaluuttoihin, niin sanoisin että nyt kannattaa sijoittaa Bitcoineihin, koska niitä saa edullisesti. Toinen tapa on tietysti "mainaaminen", mutta sen hyötysuhde tulevaan sähkölaskuun verrattuna voi olla +/- 0. Verkosta löytyvien faucettien avulla voit myös kartuttaa Bitcoin tiliäsi, mutta siihen menee valovuosi ennen kuin saat ensimmäisen Bitcoinisi kerättyä.

Vaihtoehtoisesti kannattaa pitää silmällä myös Litecoineja, sekä Dogecoineja, sillä ainakin Dogecoineja "kannattaa" vielä mainata ja tietysti niiden ostaminenkin on edullista, koska arvo niiden arvo on tässä vaiheessa minimaalinen, mutta jos nyt sijoitat muutaman kympin, niin niiden arvo saattaa nousta siitä vielä huikeaksi ja jos ei nouse, niin muutama kymppi tuskin kenenkään taloutta kaataa.

Itse käytän Bitcoineja, Dogecoineja sekä Litecoineja ja koska silloin tällöin vastaan tulee uutisia kuten Mt. Goxin hävinneet Bitcoinit, minusta on tullut varovainen ja säilytän kaikkia virtuaalivaluuttoja kolmessa eri lompakossa, niin jos yhdestä lompakosta rahat mystisesti häviävät, niin rahaa on edelleen muissa lompakoissa. Tietysti lompakot on hyvä suojata hyvällä salasanalla sekä ottaa niistä säännöllisesti varmuuskopioita.