sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Pitäisikö yritysten tai valtion tukea työntekijöitä paremmin pitkien työmatkojen suhteen

Työttömänä sinulla on usein aikaa ja energiaa, mutta ei rahaa. Työssäkäyvänä tilanteen kuvittelisi olevan niin, että sinulla on rahaa, mutta ei läheskään niin paljoa aikaa ja energiaa kuin työttömänä, mutta joskus tilanne työssäkäyvänä voi olla niinkin, että sinulle ei jää juuri sen enempää rahaa kuin työttömänäkään, joka kuulostaa aika absurdilta tilanteelta.

Lue lisää.

#työ #työtekijä #kilometrikorvaus #liikkuvusuavustus #työmatkatuki #työmatkakorvaus


sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Ajatukseni perustulosta

Perustulosta on olemassa erilaisia malleja ja näkemyksiä, osaa malleista on jo jonkin verran päästy jopa kokeilemaan, mutta tuloksista en ole aivan varma, käsittääkseni ne on olleet aika positiivisia.

Lue lisää.

#byrokratia #perustulo #raha #talous #tukiviidakko

Autotehtaan sankari etsii töitä lähempää Turkua

Ei minulla varsinaisesti mitään hätää autotehtaalla ole, autotehdas on hyvä ja mukava työpaikka, mutta pitkät työmatkat ovat alkaneet syömään vähän miestä.

Lue lisää.

#avoimettyöpaikat #turku #työnhakija

lauantai 22. joulukuuta 2018

Pahoinvoiva kansa hyvinvointivaltiossa

Suomea on aina pidetty sellaisena lintukotona ja turvapaikkana, mutta mielestäni nyt olemme ajautuneet aika kauas tästä ajatusmaailmasta. Viime viikkoina kun on uutisia lukenut, niin ne on kertoneet aika karua kertomaa siitä, missä tilassa Suomi tällä hetkellä on.

Lue lisää, Pahoinvoiva kansa hyvinvointivaltiossa

#politiikka #raha #talous #vähävaraisuus #yhteiskunta

Miksi kaikki mielikuvitusolennot eivät ole samanarvoisia?

Ei ollut tarkoitus kirjoittaa uskonnoista, mutta tänään ennen töihin lähtöä huomasin linkin, jossa Indonesian hallitus on tilannut kännykkäohjelman, jolla voi ilmoittaa jumalanpilkasta. Millä vuosituhannella ihmiset elää?

Lue lisää, Miksi kaikki mielikuvitusolennot eivät ole samanarvoisia?

#uskonnot

lauantai 25. elokuuta 2018

Paistaa se aurinko välillä risukasaankin

Huomasin, ettei hetkeen ole tullut päivitettyä blogia, niin ajattelin tehdä tällaisen lyhyen koosteen vuoden tapahtumista.

Aloitetaan tämä esimerkiksi sillä, että elämä osaa välillä olla sellaista tasapainoilua elämän punaisella langalla ja että elämä on yllätyksiä täynnä.

Tiedän, että tämä on huonoa kielenkäyttöä, että jakaa yksittäiset lauseet kappaleiksi, mutta väliäkö sillä, kunhan viesti menee perille.

Aloitetaan vaikka siitä, että tapasin rakkaan vaimoni joulukuussa 2016 ja vaikka meillä on hyvin räiskyvä suhde, niin en voi vaan pitää näppejäni irti hänestä, hän on sen verran ihana. Ja niinhän sitä sanotaan, että vaikeuksien kautta voittoon, ja ehdin jo kuvitella, että tulisin olemaan ikisinkku, mutta toisin kuitenkin kävi.

Ja sitten kun tämä työttömyystilanne Suomessa on aika huolestuttavaa luettavaa, kaikkine aktiivimalleineen, niin minulla kävi sellainen onnenkantamoinen, että päädyin autotehtaan sankariksi, Uuteenkaupunkiin, kesällä 2017, enkä ole mitenkään pahoittanut mieltäni, sillä autotehtaalla on ollut yllättävän mukavaa ja niin, parempi olla vakituisessa kokopäivätyössä, kuin kotona pyörittelemässä peukaloita.

Tietysti se, että kun käy kerran kokopäivätyössä mahdollistaa myös sen, että voi vähän hassata tai törsätä rahaa enemmän mitä työttömänä, niin tästä oikeastaan syntyi ajatus sille, että loin pitkästä aikaa omat kotisivuni sekä itselleni, että tälle pöytälaatikkoyritykselleni, joka kantaa nimeä infected-design.

Käykää tarkistamassa sivut,

jussijokinen.info
infected-design.net

Mutta ei muuta tällä kertaa, elämä hymyilee pitkästä aikaa ja olen "tavallaan" rahoissani, mutta keskusta- tai kokoomuslaista minusta ei silti saa.

#autotehtaansankari, #valmetautomotive #uusielämä, #vaimo, #infected-design, #id




maanantai 3. huhtikuuta 2017

Työttömän arkea

En ole aiheen asiantuntija, vaikka kokemusta aiheesta minulla onkin, sillä olen ollut noin puolet elämästäni työtön. Siihen en ota kantaa, että johtuuko työttömyyteni minusta itsestä, mutta muutenkin on hankalaa löytää työtä yhteiskunnassa, jossa avoimia työpaikkoja on kourallinen hakijoihin nähden. Yhteiskunnassa, jossa työttömiä (ja mahdollisesti luottotiedottomia tai maksuhäiriömerkinnän omaavia) pidetään 2. luokan kansalaisina ja hyvä ettei rikollisina. Ja sen sijaan, että asioihin haettaisiin ratkaisua, työttömille tarjotaan ainoastaan lisää keppiä ja, että vika olisi työttömissä. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole työtön omasta vapaasta tahdostaan vaan siitä syystä, että töitä ei yksinkertaisesti ole tai niitä ei ainakaan riitä kaikille.

Miksi tämä aihe sai minut taas heräämään, niin täyttäessäni työttömyysajan ilmoitusta, yhteenvedossa kerrottiin että peruspäivärahan 500 päivän enimmäismaksuaika päättyi maaliskuun lopulla. Peruspäivärahani on lakkautettu. Lähdin asiaa sitten selvittämään ja koska en ole tosiaan asiantuntija, mutta minusta näyttäisi siltä, että mikään ei varsinaisesti muutu, siirryn ainoastaan työmarkkinatuen piiriin ja suurella todennäköisyydellä siihen lätkäistään omavastuuaika vielä päälle. Niin onko tässä mitään järkeä, että meillä on peruspäiväraha ja työmarkkinatuki, jotka ovat suuruudeltaan samanlaiset, niin eikö se ole aika raskasta ylläpitää kahta eri järjestelmää. Minusta kuulostaa turhalta byrokratialta, jonka perustulo korjaisi. Ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan en ota sen enempää kantaa, koska työhistoriani on tosiaan niin lyhyt, josta syystä en ole kuulunut koskaan mihinkään liittoonkaan.

Sitä olen kanssa ihmetellyt, että jos olet työtön tai työkyvytön, niin miksi pitää hakea sairauspäivärahaa? Jos ajattelee työttömiä, työkyvyttömiä tai toimeentulotukiasiakkaita, niin eikö nämä kaikki voisi niputtaa perustuloon? Olisi paljon vähemmän byrokratiaa ja/tai papereiden pyörittelyä ja ainakin perustulon asiakkaat säästyisivät harmailta hiuksilta, kun ei tarvitsisi juosta toimistosta toiseen toimittamassa unohtuneita liitteitä.